Finanssikriisistä

Huonot uutiset maailmalta jatkuvat. Mielenkiintoista on seurata kotimaista dialogia mediassa: Eilen Kauppalehdessä kirjoitettiin Vanhasen suuhun ”Suomessa on tilanne hallinnassa” ja Kataisen ”Suomalaisten pankkien tilanne vakaa”. Tänään Vanhanen taas totesi: ”Suomen pankkijärjestelmä on vakaa” ja Helsingin Sanomissa yhteen ääneen asiantuntijat ”Suomi kestää maailmantalouden myrskyssä”. Joukosta puuttuu enää ”Markkaa ei devalvoida”, mutta se ei tietenkään ole enää mahdollista euroalueeseen liittymisen jälkeen kymmenisen vuotta sitten. Ei ole tosin tarvettakaan. Vielä.

Britanniassa 8 pankkia päätyi osittain kansallistettavaksi. Merkillepantavaa on sinänsä se, että Britanniassa ei päädytty ns. roskapankkiratkaisuun. Islannissa taas tehdään hartiavoimin töitä kruunun eteen. Nähtäväksi jää, kuinka kauan rahkeet riittävät arvon ylläpitoon ja paljonko tavallinen islantilainen saa siitä maksaa.

Keskuspankkien koronlasku otettiin tänään helpottuneena vastaan, vaikka sillä ei välitöntä vaikutusta kursseihin olekaan. Vaikutukset näkyvät vasta muutaman viikon päästä.

Melko odotetusti Sampo osti osan alennusmyyntiin tulleista osakkeistaan pois markkinoilta; ainoastaan määrä oli arvoitus. Jonkinlaista debattia Suomessakin herätti talletussuojan taso. Urpilaista syytettiin poliittisten irtopisteiden keräämisestä ja rikkaiden suosimisesta hänen ehdotettuaan suojan kaksinkertaistamista. Toisaalta taas hallitusta kritisoitiin siitä, ettei tasoa nostettu jo aiemmin. Ainakin jonkin verran talletuksia taisi Ruotsi puolelle vilahtaa. Todettakoon tässä, että monasti talletussuoja on vain kaunis lupaus. Sitä ei juuri tarvita ja silloin kun sitä tarvitaan voi tilanne olla se, että sitä rahaa ei sitten kuitenkaan heti löydykään.

Esimerkiksi Islannin katoton talletussuoja kuulostaa vitsiltä. Islantilaispankit ovat noin dekadilla suuremmat kuin koko Islannin bruttokansantuote. Talletuksia ei tietenkään näin paljon ole, mutta jos kaikki Islantilaispankit
kaatuisivat, niin talletussuojan kautta maksettavat rahat pitäisi käytännössä lainata. Kukapa sitten lainaisi muutamia miljardeja konkurssikypsälle valtiolle?

Sivumennen sanottuna niille, jotka laskevat talletussuojan varaan; jos pankki kaatuu, niin talletussuojan kautta omia rahojaan ei saa takaisin sillä punaisella minuutilla. Pesä todennäköisesti selvitetään ensin ja niille, jotka jäivät ilman maksetaan tallettussuojarahastosta. Jos taas korvausta odottaessa kärsitään kovasta inflaatiosta niin…

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että ultraliberaali kapitalismi alkaa olla ohi. Ainakin sen pitäisi olla. Samoja virheitä on toistettu jo niin monta kertaa ja eri paikoissa, että on selvää, ettei markkinat toimi täysin valvomattomina ja rajoituksitta. Vielä hetki sitten myös Henry Paulson liputti finanssimaailman sääntelyn vähentämisen puolesta. Ehkä katsetta voisi taas kääntää kohti Keynesiä.

Kunnallispolitiikassa finanssikriisin vaikutukset tulevat vastaan tietysti kunnan taloudessa. Kellä on velkaa ja kellä ei - ja missä muodossa velka on.

Voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan

Otsikon mukainen vitsi ja puolitotuus on taas lähestulkoon arkea. Samaa toimintamallia käytettiin pitkälti kotomaisessa pankkikriisissä ja nyt sitä noudatetaan - ainakin osin - myös Yhdysvalloissa. Olisiko Lehman Brothersin velkojen ja varojen välinen erotus ollut 130 miljardia dollaria, jos jo Bear Stearns olisi päästetty kiltisti konkurssiin, eikä naitettu 30 miljardin dollarin valtiollisten myötäjäisten kanssa JP Morganille?

Joka tapauksessa on askel oikeaan suuntaan, että yltiöpäisellä riskinotolla tuotetut tappiot myös realisoituvat. Tästä näkökulmasta onkin aivan päätöntä, että istuva hallitus ei näe mitään ongelmaa siinä, että pankit hinkuvat itselleen oikeutta roplata sopimusehtoja jos pankin vakavaraisuus sitä edellyttää. On täysin väärä ajattelumalli, että oma vastuuton toiminta voidaan maksattaa luottoasiakkailla ja taas mennään!

Jos pankki luotottaa asiakkaitaan ilmaiseksi - se on pankin ongelma. Jos asiakkaalle annetaan luottoa ilman riittävää vakuutta yli tämän maksukyvyn - se on pankin ongelma. Tai ainakin näin pitäisi olla. Jos pankeille annetaan työväline, jolla taloudellista tilannetta voi aina tarpeen tullen kohentaa - löystyy luotonanto entisestään.

Kylmä fakta on, että riskeistä piittaamattoman liiketoiminnan tappiot pitää vain kestää - ei etsiä maksumiehiä muualta. Kyse on kuitenkin perustavanlaatuisista kylmistä taloudellisista faktoista, joiden nojalla arvio riskeistä ja mahdollisista tuotoista pitäisi tehdä. Herääkin kysymys, minkä tasoista koulutusta nykypäivän kauppatieteilijöille oikein tarjotaan. Ainakin omien opiskelujeni aikaan (sivuaineeni oli tuotantotalous) näitä asioita kyllä käytiin läpi.

Nykyistä vapaata markkinataloutta (jota kyllä kannatan) pitäisi jossakin määrin ohjata siihen suuntaan, että pitkän aikavälin maltillinen sijoitustoiminta olisi aina parempi vaihtoehto kuin yltiöpäinen riskinotto pikavoittojen toivossa. Itse en näe juuri mitään tarvetta niin kutsutuille johdannaisille - vielä vähemmän lyhyeksi myymiselle. Pörssin on tarkoitus kerätä pääomia yritysten käyttöön; ei toimia nykypäivän laukkaratana.

Eräs osuva vertaus pörssille onkin vanha kunnon musta pekka -peli. Sillä erotuksella, että pörssissä musta pekka -kortteja on paljon enemmän ja niillä on taipumus jäädä viimeiseksi piensijoittajien käsiin.

Verosuunnittelua

Olin tässä päivänä eräänä palaamassa palaverista stadista, kun luuri pärähti. Ystävällinen naisääni kysyi, josko haluaisin 'säästää veroissa'. Kysymys häkellytti, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi jo tuolloin pitänyt tietää, mitä tuleman pitää. Luulen tietäväni jotakin tuloverotuksesta ja kun mittavia pääomatuloja ei ole, niin verosuunnittelua en juuri kaipaa. Kysymykseeni siitä, miten veroissa voi säästää sain kutsun saapua juttutuokioon nimeltä mainitsemattoman 'konsulttiyrityksen' toimitiloihin.

Jostain kumman syystä olin jättänyt aivoni narikkaan ja sen enempiä ajattelematta lähdin kuitenkin kuulemaan, miten voisin 'säästää veroissa'. Paikan päällä oli tarjolla ihan kohtuullista kahvia ja kahvin lomassa lähdettiin selvittämään omaa lähtötilannettani; varat, velat ja muu tausta-aineisto kyseltiin, kuten MiFID edellyttää.

Heti välittömästi tämän jälkeen kaikki edellä kerätty informaatio sitten jo unohdettiinkin ja minulle kerrottiin, että se mitä itse asiassa kaipaan on eläkevakuutus (siinä se veroissa 'säästäminen'). Muutaman kerran olin jo tätä ennen tehnyt laskelmia ja todennut, että ei maksa vaivaa. Ei sillä, että liikaa rahaa säästöön laitettavaksi perheellisellä nyt olisikaan. Täytyy kyllä sanoa, että vakuuttavasti osasi kaveri puhua - kulujakaan ei ollut, ellei sitten vapaakirjalle olisi laittanut.

Kun tarkempiin detaljeihin mentiin, niin jokaisesta sisään maksetusta eurosta olisi mennyt 7% komissio ja vielä kuukausittainen tilinhoitopalkkio 5€. Minimisummalla pelatessa mainostettu veroetu olisi huvennut jo näihin kuluihin. Tämä sijoitusneuvoja totesi ihmettelyyni vain, että tuntuuhan ne kulut isoilta näin alkuun, mutta kun varallisuus alkaa kertyä ja kasvaa korkoa korolle (koko ajan puhe oli osakerahastoista - tai oikeammin rahastojen rahastoista), joten minun ei tarvitsisi surra näitä pieniä summia, sillä potti kasvaisi kuitenkin. Mitenkäs diplomitanssinopettaja Åke Blomqvistille taas kävikään?

Totesin hänelle saman, kuin tässä nyt kaikelle kansalle edelleen hyödynnettäväksi - joltakin talousalan professorilta tämän joskus kuulin. Ei ole mitään väliä sillä miten tai mihin rahojaan sijoittaa - suoraan osakkeisiin, rahastoihin - osake-, yhdistelmä- tai korkorahastoihin - tai peräti eläkevakuutukseen, kunhan muistaa, että ainoa reaalinen arvon muutos on sijoituksesta aiheutuvat kulut eli merkintä- ja tilinhoitopalkkiot. Sijoituksen arvon kehityksen ennustaminen perustuu puhtaisiin arvauksiin ja siihen on käytettävissä vain historiatietoa; jokainen kuluissa säästetty euro on siis euro omaan taskuun.