Viikon päästä keskiviikkona (24.8. klo 19) meidän perhe on menossa
katsomaan Espoo Cinén esitystä elokuvasta Hymyilevä mies. Espoo Cinéssä on tänä
vuonna muuten varsin kova ohjelma.
Olen odottanut Hymyilevää miestä elokuviin jo pitkään. Syy tähän on se, että minulla oli kunnia osallistua sen kuvauksiin. Koleassa syysilmassa hytisimme Olympiastadionilla yleisönä, kun Olli Mäen maailmanmestaruusottelua kuvattiin filmille. Meitä oli noin 300 ja sillä määrällä esitimme täyttä stadionillista yleisöä kunniakujineen ja muineen. Pieni haaste oli kylmässä höyryävä hengitys, kun itse ottelu aikanaan käytiin kuitenkin kesällä. Onneksi 60-luvulla kuitenkin pukeuduttiin vielä pukuihin ja päällystakit olivat usein kesälläkin matkassa - nykypäivänä yleisöllä olisi epäilemättä päällään t-paidat, joka olisi ollut meille avustajille melkoinen haaste lämpötilan laskiessa illan ja yön mittaan nollan tuntumaan ja taisi mennä vähän pakkasellekin. Siinä samalla toinen ero todellisuuden ja elokuvan välillä. Kuvattu kohtaus kestää elokuvassa muutaman minuutin, mutta puvustuksineen, maskeerauksineen ja muutamine ottoineen (sekä avustajien siirtelyineen) kuvaaminen kesti useita tunteja. Stadionille oli muistaakseni määrä saapua noin viiden aikoihin iltapäivällä ja kotiutumaan pääsimme vasta lähempänä kahta yöllä!
Todellinen yllätys oli, että olimme osaltamme tekemässä suomalaisen elokuvan historiaa! Luin todella innostuneena elokuvan menestyksestä Cannesin elokuvajuhlilla. Voitto Un Certain Regard -sarjassa oli suomalaiselle elokuvalle ensimmäinen koskaan. Kun sen vielä saavuttaa esikoisohjauksellaan, niin käsillä on jotakin ennenkuulumatonta!
keskiviikko 17. elokuuta 2016
torstai 5. toukokuuta 2016
Kiitos HOK-Elannon vaaleissa äänestäneille
Kiitokset kaikille, jotka äänestitte minua HOK-Elannon vaaleissa.
Vastuut eivät tällä kertaa kasvaneet, mutta äänestysprosentin noususta
(21% -> 26%) voi olla iloinen.
torstai 20. maaliskuuta 2014
TEK:n valtuustovaalit
Olen tämän kevään vaaleissa ehdolla myös TEK:in valtuustoon sen eteläisellä vaalialueella ehdokasnumerolla 232. Luonnollisesti olen vastannut myös TEK:n tarjoamaan vaalikoneeseen, josta voi tarkistaa näkemykseni niistä aiheista, jotka TEK järjestönä on tärkeäksi nähnyt. Tässä lyhyessä tekstissä keskityn niihin asioihin, jotka itse näen tärkeimpinä tavoitteina ja haasteina TEK:lle, mutta myös laajemmin koko työmarkkinoille.
TEK:n tärkeimpiä tavoitteita muuttuvilla työmarkkinoilla ovat mielestäni työelämän tasa-arvoisuus ja työelämässä jaksamisen edellytyksien parantaminen. Työelämän tasa-arvoa on myös se, millaisessa asemassa toisiinsa nähden ovat vielä työelämässä mukana olevat ja sieltä pudonneet tai pudotetut.
Kaikista ay-liikkeistä AKAVA ja erityisesti TEK tuntuu usein enemmän elinkeinoelämän järjestöltä kuin ammattiyhdistykseltä. Osansa on varmasti myös suurella joukolla yrittäjäjäseniä. Tapetilla on sentään ollut jo pitkään ylempien toimihenkilöiden omalla ajalla tapahtuva matkustaminen ja usein saamatta jäävät ylityökorvaukset.
Ay-liikkeillä tuntuu välillä olevan tärkeimpänä tavoitteena vain status quon säilyttäminen. Eteenpäin mennään katse tiukasti peruutuspeilissä. Samaan aikaan uutisoidaan säästöistä, jotka toteutuisivat, jos työaikaa pidennettäisiin, tehokkuuden noususta, joka saavutetaan vähentämällä työvoimaa ja kaiken päälle työuria pitäisi pidentää. Entistä pienempi joukko siis tekisi entistä enemmän töitä ja vielä entistä pitempään. Kaikki tämä perustuu kuitenkin siihen, että ollaan työelämässä mukana ja tuotetaan 100% suorite tai sitten ei olla mukana. Mitään siltä väliltä ei ole. Tämä näkyy usein myös edunvalvonnassa.
Työelämän tulevaisuus edellyttää työn ja työelämän määrittelemistä uudelleen siten, ettei vaihtoehtoja ole vain työssä, työtön, eläkkeellä, opiskelija vaan tarpeen mukaan sama henkilö voi olla useampaa näistä yhtä aikaa. Myös pienemmät työpanokset on saatava mukaan, johtui tuottavuuden lasku sitten iästä, sairaudesta, vanhentuneesta tietotaidosta tai markkinoiden rakennemuutoksesta.
TEK:n tärkeimpiä tavoitteita muuttuvilla työmarkkinoilla ovat mielestäni työelämän tasa-arvoisuus ja työelämässä jaksamisen edellytyksien parantaminen. Työelämän tasa-arvoa on myös se, millaisessa asemassa toisiinsa nähden ovat vielä työelämässä mukana olevat ja sieltä pudonneet tai pudotetut.
Kaikista ay-liikkeistä AKAVA ja erityisesti TEK tuntuu usein enemmän elinkeinoelämän järjestöltä kuin ammattiyhdistykseltä. Osansa on varmasti myös suurella joukolla yrittäjäjäseniä. Tapetilla on sentään ollut jo pitkään ylempien toimihenkilöiden omalla ajalla tapahtuva matkustaminen ja usein saamatta jäävät ylityökorvaukset.
Ay-liikkeillä tuntuu välillä olevan tärkeimpänä tavoitteena vain status quon säilyttäminen. Eteenpäin mennään katse tiukasti peruutuspeilissä. Samaan aikaan uutisoidaan säästöistä, jotka toteutuisivat, jos työaikaa pidennettäisiin, tehokkuuden noususta, joka saavutetaan vähentämällä työvoimaa ja kaiken päälle työuria pitäisi pidentää. Entistä pienempi joukko siis tekisi entistä enemmän töitä ja vielä entistä pitempään. Kaikki tämä perustuu kuitenkin siihen, että ollaan työelämässä mukana ja tuotetaan 100% suorite tai sitten ei olla mukana. Mitään siltä väliltä ei ole. Tämä näkyy usein myös edunvalvonnassa.
Työelämän tulevaisuus edellyttää työn ja työelämän määrittelemistä uudelleen siten, ettei vaihtoehtoja ole vain työssä, työtön, eläkkeellä, opiskelija vaan tarpeen mukaan sama henkilö voi olla useampaa näistä yhtä aikaa. Myös pienemmät työpanokset on saatava mukaan, johtui tuottavuuden lasku sitten iästä, sairaudesta, vanhentuneesta tietotaidosta tai markkinoiden rakennemuutoksesta.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Puoluekokousedustajaehdokkaana
Olen ehdolla SDP:n puoluekokousedustajaksi vuoden 2014 puoluekokoukseen Seinäjoelle. Jotta jäsenten ei tarvitse aivan ummikkona äänestää niin tässä joitakin avainasioita ja mielipiteitäni.
Olen 36-vuotias diplomi-insinööri, erikoistutkija ja perheenisä. Puolueessa toimin osastoni Etelä-Espoon johtokunnassa ja Espoon sos-dem. kunnallistoimikunnassa. Luottamustehtävissä toimin Espoon käräjäoikeuden lautamiehenä, HUS:in hallituksen varajäsenenä (jossa ominaisuudessa olen myös HYKS Sairaanhoitoalueen lautakunnassa varajäsenenä sekä Sairaanhoidollisten tukipalvelujen liikelaitosten johtokunnassa varajäsenenä) ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenenä. Harrastan musiikkia, monipuolista liikuntaa ja sukututkimusta. Sukututkimuksen parissa toimin myös Suomen sukututkimusseuran hallituksessa ja Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen puheenjohtajana.
Olemme varsin voimakkaan rakennemuutoksen keskellä, teollisuuden työpaikkoja on muuttanut halvemman työvoiman maihin ja monia prosesseja on edelleen automatisoitu vähentäen edelleen työvoiman tarvetta. Tämä kehitys on varsin normaalia ja yksi jos toinenkin toimiala on sen aikanaan kokenut, mm. maatalous yhtenä ensimmäisistä. Muutoksessa valitettavaa on toki yksittäiset ihmiskohtalot, mutta suuressa mittakaavassa muutos on myös mahdollisuus. Kadonneiden työpaikkojen tilalle on aina syntynyt jotakin muuta jollekin muulle toimialalle. Ihmiset ovat varsin luovia ja kekseliäitä oman toimeliaisuutensa suhteen, kun tilaisuus tarjotaan.
Tällainen tilaisuus voidaan tarjota, kun toteutamme tarkoituksenmukaista koulutus- ja innovaatiopolitiikkaa ja uskallamme panostaa uusiin avauksiin. Toista Nokiaa tuskin näemme, mutta pienempiä ja maailman mittakaavassa lupaavia uusia yrityksiä syntyy kyllä, jos niin halutaan. Valtion rooli tässä on tällaisten hankkeiden tukeminen, ei niiden valtiojohtoinen tekeminen.
Koska pitkästä aikaa puoluekokouksessa todennäköisesti äänestetään myös puheenjohtajasta, sananen siitäkin. Tarjokkaita tehtävään on tällä hetkellä kaksi, joista toinen on istuva puheenjohtaja. On mahdollista, että ehdokkaita tulee vielä ennen puoluekokousta lisääkin ja on myös mahdollista, että jompikumpi nyt kisassa mukana olevista jopa luopuu tavoittelemasta ehdokkuutta. Urpilaisen haastanut Antti Rinne haluaa muuttaa SDP:n kurssia ja palauttaa uskottavuuden. Epäilemättä myös nykyinen johto haluaa palauttaa uskottavuuden, joten niiltä osin eroa ei ole. Myöskään Rinteen kurssimuutos ei ole konkretisoitunut, joten sitäkään ei voi enemmälti analysoida.
Tässä tilanteessa en voi kertoa lopullista kantaani, koska siihen voi vaikuttaa vielä moni asia. Jos valinta tehtäisiin tässä ja nyt, niin kannattaisin Urpilaisen jatkoa, koska Rinne ei ole vielä onnistunut esittämään, mihin suuntaan ja ennen kaikkea miten muutos tapahtuu. Rationaalisena toimijana varaan kuitenkin mahdollisuuden muuttaa kantaani vielä ennen puoluekokousta. Itse asiassa olisi varsin typerää ottaa ehdoton kanta äänestykseen, joka pidetään kolmen kuukauden päästä ja jonka lopulliset vaihtoehdot eivät ole edes tiedossa.
Olemme varsin voimakkaan rakennemuutoksen keskellä, teollisuuden työpaikkoja on muuttanut halvemman työvoiman maihin ja monia prosesseja on edelleen automatisoitu vähentäen edelleen työvoiman tarvetta. Tämä kehitys on varsin normaalia ja yksi jos toinenkin toimiala on sen aikanaan kokenut, mm. maatalous yhtenä ensimmäisistä. Muutoksessa valitettavaa on toki yksittäiset ihmiskohtalot, mutta suuressa mittakaavassa muutos on myös mahdollisuus. Kadonneiden työpaikkojen tilalle on aina syntynyt jotakin muuta jollekin muulle toimialalle. Ihmiset ovat varsin luovia ja kekseliäitä oman toimeliaisuutensa suhteen, kun tilaisuus tarjotaan.
Tällainen tilaisuus voidaan tarjota, kun toteutamme tarkoituksenmukaista koulutus- ja innovaatiopolitiikkaa ja uskallamme panostaa uusiin avauksiin. Toista Nokiaa tuskin näemme, mutta pienempiä ja maailman mittakaavassa lupaavia uusia yrityksiä syntyy kyllä, jos niin halutaan. Valtion rooli tässä on tällaisten hankkeiden tukeminen, ei niiden valtiojohtoinen tekeminen.
Koska pitkästä aikaa puoluekokouksessa todennäköisesti äänestetään myös puheenjohtajasta, sananen siitäkin. Tarjokkaita tehtävään on tällä hetkellä kaksi, joista toinen on istuva puheenjohtaja. On mahdollista, että ehdokkaita tulee vielä ennen puoluekokousta lisääkin ja on myös mahdollista, että jompikumpi nyt kisassa mukana olevista jopa luopuu tavoittelemasta ehdokkuutta. Urpilaisen haastanut Antti Rinne haluaa muuttaa SDP:n kurssia ja palauttaa uskottavuuden. Epäilemättä myös nykyinen johto haluaa palauttaa uskottavuuden, joten niiltä osin eroa ei ole. Myöskään Rinteen kurssimuutos ei ole konkretisoitunut, joten sitäkään ei voi enemmälti analysoida.
Tässä tilanteessa en voi kertoa lopullista kantaani, koska siihen voi vaikuttaa vielä moni asia. Jos valinta tehtäisiin tässä ja nyt, niin kannattaisin Urpilaisen jatkoa, koska Rinne ei ole vielä onnistunut esittämään, mihin suuntaan ja ennen kaikkea miten muutos tapahtuu. Rationaalisena toimijana varaan kuitenkin mahdollisuuden muuttaa kantaani vielä ennen puoluekokousta. Itse asiassa olisi varsin typerää ottaa ehdoton kanta äänestykseen, joka pidetään kolmen kuukauden päästä ja jonka lopulliset vaihtoehdot eivät ole edes tiedossa.
torstai 23. toukokuuta 2013
Janakkala sopeuttaa kovalla kädellä
Onnittelut janakkalalaisille ystävilleni. Viisaat päät ovat löytäneet lähes viidellä miljoonalla tasapainotettavaa - sisältäen mm. osa-aikaisuuksien nostamisia, joilla päästään eroon ylitöistä ja osa-aikaisuuksien alentamisia, joilla lasketaan kokonaiskustannuksia. Kalliista ostopalveluista luovutaan ja samaan aikaan oma kallis palvelutuotanto ulkoistetaan. Kalliista ja tarpeettomista kiinteistöistä luovutaan ja tarvittaessa sitoudutaan vuokraamaan samat tilat kunnan käyttöön (sehän onkin tietty halvempaa!). Sopeuttamisen onnistuminen nojaa vain yhteen (oikeutettuun?) oletukseen - kunnan valtionosuudet kehittyvät jatkossakin suotuisasti.
Tästä kaikesta jää vähän sellainen fiilis, että tähän asti kunnan palveluja ja hallintoa ei ole seurattu mitenkään ja nyt on joka paikassa justeerauksen tarvetta (missä ylös missä alas), jolla tehdään huikeat säästöt. Onko Janakkalassa eletty kuin siat pellossa valtionosuuden turvin?
Kapinakenraali arvatenkin johtaa joukkojaan rinta rottingilla näihinkin haasteisiin - onhan kunta sentään itsenäinen!
lauantai 22. syyskuuta 2012
HUS:n potilastietojärjestelmän hankinnasta
HUS:n (ja myöhemmin myös muiden) potilastietojärjestelmän uusiminen on herättänyt mediassa polemiikkia ja aivan ansaitusti. Myöhemmin Apotiksi nimetty hanke kun on kooltaan yksi kaikkien aikojen suurimpia suomalaisia tietohallinnon investointeja. Viime vuosilta on lähinnä pitkä lista enemmän tai vähemmän epäonnistuneita hankkeita. Tähän olen listannut joitakin tekijöitä, jotka itseäni hankkeessa erityisesti epäilyttää.
Markkinoilla ei ole olemassa valmiita ns. COTS (Commercial-off-the-shelf) tuotteita potilastietojen hallintaan, jotka olisivat sellaisenaan sovellettavissa eri ympäristöihin. Se tarkoittaa sitä, että valittiinpa mikä tahansa valmis järjestelmä, niin sitä joudutaan räätälöimään täkäläisiin oloihin, erilaisille organisaatiomalleille ja paikalliseen lainsäädäntöön sopivaksi. Vaikka tallennettava tieto – potilastiedot – olisi yhteinen nimittäjä, niin työn organisointi, tapa tuottaa ja käyttää näitä tietoja vaihtelevat. Hyväksi havaitut toimintamallit pitää olla järjestelmän suunnittelun pohjana. Ei niin, että järjestelmän rajoitukset määrittävät toimintamallit.
On valitettavan yleinen harhaluulo, että valmiin järjestelmän muokkaaminen olisi helppoa tai halpaa. Pienenkin toiminnallisuuden tai uuden ominaisuuden lisääminen saattaa edellyttää massiivisia muutoksia hyvin laajaan osaan ohjelmistoa ja ennen kuin sitä päästään edes tekemään, on tekijän opeteltava perinpohjaisesti miten järjestelmä toimii. Alkuperäisiä tekijöitä on erittäin harvoin saatavilla tehtävään. Ongelmaa pahentaa se, että Epic:in pohjalla oleva ohjelmointitekniikka ei missään tapauksessa ole uudelleenkäytettävyydeltään korkeatasoista.
Nyt kaavailtu järjestelmä on ns. monoliittinen ja perustuu pitkälti samaan tekniikkaan kuin vanhatkin suomalaiset potilasjärjestelmät (mm. Musti). Se ei ole teknisesti nykyaikainen järjestelmä, jota olisi helppo jatkossa päivittää tai edelleen kehittää. Modulaarinen ratkaisu, jossa olisi selkeästi määritellyt standardit rajapinnat (mm. Tanskassa käytössä) on ehdottomasti parempi ratkaisu. Tällaisessa mallissa eri toimittajat voivat tuottaa järjestelmän eri osia kilpaillusti ja eri aikoina. Pitää muistaa, että muut sairaanhoitopiirit ja kunnat ovat vapaat tekemään itsenäisesti omat ratkaisunsa. Modulaarinen järjestelmä mahdollistaa sen, että jokainen taho voi vapaasti kilpailuttaa oman järjestelmänsä ja valita sille haluamansa toimittajan.
Olipa järjestelmä sitten valmiina ostettu tai alusta pitäen tyhjästä rakennettu, pitää ostajan olla siinä aktiivisesti mukana. Ei räätäliltäkään voi tilata hyvin istuvaa pukua pelkästään puhelimessa; pitää saada mitat ja vielä ennen valmistumistakin sitä on syytä sovittaa ainakin kerran ja tehdä tarvittavat muutokset. Vaikka näennäisesti monimutkaisempia tuotteita kuten omakotitaloja myydään avaimet käteen -periaatteella, niin sekin on mahdollista lähinnä vain siksi, että asumisen tarpeet ovat hyvin yhdenmukaisia ja niiden tuntemuksella on vuosisataiset perinteet. Siitä huolimatta avaimet käteen ostettujen omakotitalojen pohjaratkaisuihin, muunneltavuuteen ja käytettävyyteen ollaan joskus lopulta tyytymättömiä.
Kaikissa teetetyissä töissä ostaja saa itselleen tarvittavat ohjeet ja piirustukset tuotteen käyttöön ja ylläpitoon. Näin on yleinen käytäntö myös ohjelmistoteollisuudessa silloin, kun ostaja teettää itselleen järjestelmän alusta asti. Vaatimus- ja toteutusmäärittelyt ja itse lähdekoodi tulisi aina sopia ostajan omaisuudeksi. Tilanne on toinen, kun olemassaolevaa järjestelmää muokataan omiin tarpeisiin. Sellaiseen jamaan, jossa yksi toimittaja omaa kaiken järjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavan tiedon, ei pidä tietoisesti mennä!
Olisi hyvä asia, jos kaavailtu valtion it-yhtiö ottaisi hoitaakseen tämän kaltaisten hankintojen ja hankkeiden projektihallinnon, keskitetysti hoitaisi ostamisen osaamisen ja mahdollisesti myös hallinnoisi niissä tuotettujen järjestelmien määrittelyjen ja lähdekoodin säilytyksen. Siinäkään tapauksessa loppukäyttäjä ei voi tietenkään jäädä odottelemaan valmista tuotetta, vaan järjestelmän määrittelyyn on silti osallistuttava. Sekin on toisaalta helppoa, jos projektihallinnossa on henkilöitä, jotka osaavat opastaa vaatimusmäärittelyn tekemiseen. Siihen riittää omien tarpeiden ja työssä tarvittavien tietojen tuntemus; ohjelmoinnista tai ohjelmistosuunnittelusta ei tarvitse ymmärtää mitään. Oleellista on, että määrittelytyössä on mukana ne henkilöt, jotka itse järjestelmää joutuvat päivittäin ja eniten käyttämään. Johto harvoin kuuluu siihen ryhmään ja viestin välittäjiä ei ole syytä käyttää.
Markkinoilla ei ole olemassa valmiita ns. COTS (Commercial-off-the-shelf) tuotteita potilastietojen hallintaan, jotka olisivat sellaisenaan sovellettavissa eri ympäristöihin. Se tarkoittaa sitä, että valittiinpa mikä tahansa valmis järjestelmä, niin sitä joudutaan räätälöimään täkäläisiin oloihin, erilaisille organisaatiomalleille ja paikalliseen lainsäädäntöön sopivaksi. Vaikka tallennettava tieto – potilastiedot – olisi yhteinen nimittäjä, niin työn organisointi, tapa tuottaa ja käyttää näitä tietoja vaihtelevat. Hyväksi havaitut toimintamallit pitää olla järjestelmän suunnittelun pohjana. Ei niin, että järjestelmän rajoitukset määrittävät toimintamallit.
On valitettavan yleinen harhaluulo, että valmiin järjestelmän muokkaaminen olisi helppoa tai halpaa. Pienenkin toiminnallisuuden tai uuden ominaisuuden lisääminen saattaa edellyttää massiivisia muutoksia hyvin laajaan osaan ohjelmistoa ja ennen kuin sitä päästään edes tekemään, on tekijän opeteltava perinpohjaisesti miten järjestelmä toimii. Alkuperäisiä tekijöitä on erittäin harvoin saatavilla tehtävään. Ongelmaa pahentaa se, että Epic:in pohjalla oleva ohjelmointitekniikka ei missään tapauksessa ole uudelleenkäytettävyydeltään korkeatasoista.
Nyt kaavailtu järjestelmä on ns. monoliittinen ja perustuu pitkälti samaan tekniikkaan kuin vanhatkin suomalaiset potilasjärjestelmät (mm. Musti). Se ei ole teknisesti nykyaikainen järjestelmä, jota olisi helppo jatkossa päivittää tai edelleen kehittää. Modulaarinen ratkaisu, jossa olisi selkeästi määritellyt standardit rajapinnat (mm. Tanskassa käytössä) on ehdottomasti parempi ratkaisu. Tällaisessa mallissa eri toimittajat voivat tuottaa järjestelmän eri osia kilpaillusti ja eri aikoina. Pitää muistaa, että muut sairaanhoitopiirit ja kunnat ovat vapaat tekemään itsenäisesti omat ratkaisunsa. Modulaarinen järjestelmä mahdollistaa sen, että jokainen taho voi vapaasti kilpailuttaa oman järjestelmänsä ja valita sille haluamansa toimittajan.
Olipa järjestelmä sitten valmiina ostettu tai alusta pitäen tyhjästä rakennettu, pitää ostajan olla siinä aktiivisesti mukana. Ei räätäliltäkään voi tilata hyvin istuvaa pukua pelkästään puhelimessa; pitää saada mitat ja vielä ennen valmistumistakin sitä on syytä sovittaa ainakin kerran ja tehdä tarvittavat muutokset. Vaikka näennäisesti monimutkaisempia tuotteita kuten omakotitaloja myydään avaimet käteen -periaatteella, niin sekin on mahdollista lähinnä vain siksi, että asumisen tarpeet ovat hyvin yhdenmukaisia ja niiden tuntemuksella on vuosisataiset perinteet. Siitä huolimatta avaimet käteen ostettujen omakotitalojen pohjaratkaisuihin, muunneltavuuteen ja käytettävyyteen ollaan joskus lopulta tyytymättömiä.
Kaikissa teetetyissä töissä ostaja saa itselleen tarvittavat ohjeet ja piirustukset tuotteen käyttöön ja ylläpitoon. Näin on yleinen käytäntö myös ohjelmistoteollisuudessa silloin, kun ostaja teettää itselleen järjestelmän alusta asti. Vaatimus- ja toteutusmäärittelyt ja itse lähdekoodi tulisi aina sopia ostajan omaisuudeksi. Tilanne on toinen, kun olemassaolevaa järjestelmää muokataan omiin tarpeisiin. Sellaiseen jamaan, jossa yksi toimittaja omaa kaiken järjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen tarvittavan tiedon, ei pidä tietoisesti mennä!
Olisi hyvä asia, jos kaavailtu valtion it-yhtiö ottaisi hoitaakseen tämän kaltaisten hankintojen ja hankkeiden projektihallinnon, keskitetysti hoitaisi ostamisen osaamisen ja mahdollisesti myös hallinnoisi niissä tuotettujen järjestelmien määrittelyjen ja lähdekoodin säilytyksen. Siinäkään tapauksessa loppukäyttäjä ei voi tietenkään jäädä odottelemaan valmista tuotetta, vaan järjestelmän määrittelyyn on silti osallistuttava. Sekin on toisaalta helppoa, jos projektihallinnossa on henkilöitä, jotka osaavat opastaa vaatimusmäärittelyn tekemiseen. Siihen riittää omien tarpeiden ja työssä tarvittavien tietojen tuntemus; ohjelmoinnista tai ohjelmistosuunnittelusta ei tarvitse ymmärtää mitään. Oleellista on, että määrittelytyössä on mukana ne henkilöt, jotka itse järjestelmää joutuvat päivittäin ja eniten käyttämään. Johto harvoin kuuluu siihen ryhmään ja viestin välittäjiä ei ole syytä käyttää.
torstai 30. elokuuta 2012
Kuntarakenne ja metropolihallinto
Kuntauudistuksesta puhuttaessa ja varsinkin ulkomaihin verrattaessa unohtuu usein se, että suomalaisilla kunnilla on paljon enemmän ja vaativampia tehtäviä kuin ulkomaalaisilla verrokeillaan.
Nykyisillä kunnilla - pienimmilläkin - on itsenäinen päätösvalta ja velvoitteet järjestää kaavoitus, rakennusvalvonta ja ympäristöasiat muutamia mainitakseni, jotka eivät ole ns. peruspalveluita ja joiden toteuttaminen vaatii paljon osaamista ja jossa seutuyhteistyön puute usein näkyy ikävällä tavalla.
Monet näistä tehtävistä voitaisiin siirtää aluehallinto- tai ELY-keskuksiin (mm. ympäristöasiat). On varsin mielenkiintoista, että esimerkiksi jossakin pienessä kunnassa saattaa olla pitkälle toistakymmentä maa- ja kiviaineksen ottopaikkaa ja naapurikunnissa ei yhtään. Geologinen samankaltaisuus edellyttäisi jokseenkin samanlaisia määriä ottopaikkoja, mutta olisiko niin, että lupa-asioiden ratkaisut eri kunnissa ohjaavat yrittäjät keskittymään tiettyihin kuntiin.
Päätösvallan hajautuminen seutukunnallisissa asioissa eri kuntiin tuottaa raskaita prosesseja. Esimerkiksi seutukaavan valmistelu, kuulemiset ja päätökset tehdään joka vaiheessa jokaisessa kunnassa, joita se koskee. Keskittämällä näitä asioita seutukunnallisiin elimiin olisi mahdollista hoitaa valmistelu ja varsinainen päätös keskitetysti ja ainoastaan kuuleminen tarvitsisi hoitaa edelleen jokaisessa kunnassa. Erityinen ongelma seutukunnallisen päätöksenteon kehittymättömyys on ns. metropolialueella. Täällä jokaista kuntaa koskeva päätös pitää erikseen ratkaista jokaisessa kunnassa. Se tarjoaa samalla periaatteessa jokaiselle kunnalle - pienimmällekin - veto-oikeuden kaataa mikä tahansa seutukunnallinen hanke.
Metropolihallinnolla tämä olisi ratkaistavissa helposti. Yksi päätös 14 erillisen päätöksen sijaan riittäisi ja asiassa pieni erityisryhmä ei pystyisi kaatamaan itselleen epämieluista hanketta. Metropolihallinnon kustannukset eivät myöskään olisi merkittävästi nykymallia suuremmat. Tämä johtuu pitkälti siitä, että monet kunnissa nyt hoidettavat tehtävät siirtyisivät metropolihallinnolle, joka vähentäisi vastaavaa tarvetta kunnissa.
Päätösvallan hajautuminen seutukunnallisissa asioissa eri kuntiin tuottaa raskaita prosesseja. Esimerkiksi seutukaavan valmistelu, kuulemiset ja päätökset tehdään joka vaiheessa jokaisessa kunnassa, joita se koskee. Keskittämällä näitä asioita seutukunnallisiin elimiin olisi mahdollista hoitaa valmistelu ja varsinainen päätös keskitetysti ja ainoastaan kuuleminen tarvitsisi hoitaa edelleen jokaisessa kunnassa. Erityinen ongelma seutukunnallisen päätöksenteon kehittymättömyys on ns. metropolialueella. Täällä jokaista kuntaa koskeva päätös pitää erikseen ratkaista jokaisessa kunnassa. Se tarjoaa samalla periaatteessa jokaiselle kunnalle - pienimmällekin - veto-oikeuden kaataa mikä tahansa seutukunnallinen hanke.
Metropolihallinnolla tämä olisi ratkaistavissa helposti. Yksi päätös 14 erillisen päätöksen sijaan riittäisi ja asiassa pieni erityisryhmä ei pystyisi kaatamaan itselleen epämieluista hanketta. Metropolihallinnon kustannukset eivät myöskään olisi merkittävästi nykymallia suuremmat. Tämä johtuu pitkälti siitä, että monet kunnissa nyt hoidettavat tehtävät siirtyisivät metropolihallinnolle, joka vähentäisi vastaavaa tarvetta kunnissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)