maanantai 27. lokakuuta 2008

Kiitokset äänestäneille!

Suuret kiitokset kaikille äänensä joko ennakkoon tai tänään uurniin toimittaneille. Erityiskiitos niille 55:lle, jotka luottivat minuun. Tällä kertaa valtuustopaikka jäi haaveeksi, mutta katsotaan, mihin pystyn energiaani upottamaan seuraavan 4 vuoden aikana. 2012 on aika ottaa revanssi tämän vuoden tuloksesta.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Vaalitunnelmaa ja sairaanhoitoa

Viimeisiä viedään, sano. Olen päässyt näin kuntavaalien alla testaamaan itse espoolaista terveydenhuoltojärjestelmää, päässyt ostositoumuksella tutkimuksiin (Helsingissä) ja saanut tilaisuuden kokeilla nykyaikaista hoitomuotoa - päiväkirurgiaa.

On tavallaan hienoa että siinä, missä ennen piti mennä sairaalaan useammaksi päiväksi ensin valmisteltavaksi, sitten operaatioon ja alun toipuminen ja valvonta osastolla, voi nykyään tulla paikalle leikattavaksi ja muutamaa tuntia myöhemmin poistua hakijan kanssa. Itselläni urakka oli ohi noin viidessä tunnissa. Tai no, kipua on kyllä riittänyt pitempään ja sairaslomaakin on aina tiistaihin asti.

Tästä luonnollisesti seuraa se, että aktiivinen vaalityö päättyi osaltani viime tiistaihin. Ainoa, jota vielä kykenen tekemään on tämän blogin kirjoittaminen. Kehotan myös niitä, jotka vielä harkitsevat. lähtemään huomenna uurnille, äänestitte sitten ketä hyvänsä.

Palatakseni vielä tuohon terveydenhuoltoon, niin ehkä jonkinlainen tilinpäätös Espoon palveluista tässä suhteessa on paikallaan. Ensimmäisestä yhteydenotosta omalääkäriin vaivan tiimoilta tulee kolmisen kuukautta. Asiaa pitkitti jonkin verran omalääkärin odottama toisen lääkärin konsultointi, jota ei koskaan tullut. Muutaman viikon odottelun jälkeen sain puhelimitse tiedon ostositoumuksesta yksityiselle poissulkeviin tutkimuksiin. Tämä oli siinä mielessä onni, että loppujen lopuksi kyse ei ollutkaan oletetusta ongelmasta.

Tutkimuksiin valmistautumiseen meni pakollinen viikko, joten yksityisellä pääsin kyllä tutkimuksiin juuri aikaisimmalla mahdollisella hetkellä (varasin ajan perjantaina viikon päähän maanantaille). Tämän jälkeen ongelma olikin sitten sen maksusitoumuksen siirtäminen Puolarmetsästä itselleni. Siihen meni melkein koko tutkimusta edeltävä viikko. Itse tutkimuksesta sainkin sitten suoraan lähetteen Jorviin, joten omalääkärin pakeille ei enää ollut tarvetta mennä.

Nyt tuo Jorvin osuuskin on siis takanapäin ja toipuminen hyvässä käynnissä. Odotan malttamattomana ensimmäisiä vaalituloksia huomisiltana. Tsemppiä kaikille vaalityötä vielä tekeville!

lauantai 18. lokakuuta 2008

Alueellistamisesta

Hyssälän mielestä Suomessa ei ole vielä tarpeeksi alueellistettu valtion virastoja pitkin maakuntia. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Lääkelaitoksen työntekijät 99%:sti eivät ole valmiita muuttamaan Kuopioon tai Ouluun, jonne Lääkelaitos Hyssälän visiossa kuuluu.

Artikkelissa mainitaan myös aiempien alueellistamisten saavutuksia. Seinäjoelle siirretty Maaseutuvirasto ja Lahteen viety Valtion asuntorahasto kärsivät vieläkin tekijäpulasta - koulutettu ja osaava henkilökunta kun ei ymmärrettävästi halua vaihtaa pääkaupunkiseudun työmarkkinoita maakuntien epävarmuuteen. Kaikki varmaan muistavat myös poliisin tietohallintokeskuksen hajakeskittämisen Rovaniemelle.

Nyt ilmeisesti pähkäillään sitten sellaista mahdollisuutta, että lääkelaitos voitaisiin ”virallisesti” sijoittaa maakuntaan, mutta työntekijät ”epävirallisesti” säilyttää pääkaupunkiseudulla. Kyse olisi siis ilmeisesti siitä, että lääkelaitoksen budjetti ja itse toiminta olisivat eri paikkakunnilla. Paljon päättömämmäksi ei aluepolitiikka voi enää mennä.

Riippumatta siitä, mitä virastoa tai laitosta ollaan siirtämässä maakuntaan, niin tuon kyseisen viraston toimintaan siitä on vain haittaa. Ensinnäkin kansainvälisiä kontakteja omaavan asiantuntijaorganisaation siirtäminen pois käytännöllisesti katsoen ainoan toimivan kansainvälisen lentokentän (myös Oulun lentokenttä on kansainvälinen - ainakin paperilla) läheisyydestä on sulaa typeryyttä. Toisekseen virasto menettää omat asemansa mahdollisesti hyvinkin kilpailluilla työmarkkinoilla osaavasta henkilökunnasta. Ei riitä, että edes itse alan töitä (joita ei kyllä yleensä niitäkään ruhtinaallisesti ole) olisi tarjolla uudessa sijaintipaikassa, vaan myös asiantuntijoiden puolisoille tulisi olla riittävät edellytykset työllistyä uudessa kaupungissa. Lähdetään nyt siitä oletuksesta, että aivan maaseutukyliin virastoja ei - ainakaan vielä - olla siirtämässä.

Lapsellekin pitäisi olla selvää, että akateemista osaamista hyödyntävän viraston sijaintipaikassa on ehdottomasti oltava:

1. yliopisto, joka tuottaa alan työvoimaa
2. kriittinen massa alan muita työpaikkoja, jotta parhaat osaajat pysyvät seudulla

On melko käsittämätöntä, että näistä faktoista huolimatta yksi suurista puolueista on aktiivisesti edelleen hajakeskittelemässä virastoja pitkin suomenniemeä. Eikö tällainen hölmöily voitaisi lopettaa ja vaikka tarvittaessa maksaa tasinkoa sille kunnalle, joka nyt jää nuolemaan näppejään lääkelaitoksen sijoittamiskysymyksessä? Tai näinhän nyt ilmeisesti aiotaan menetellä, kun mahdollisesti virasto virallisesti siirretään, mutta henkilökunta ei muuta perässä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Vaalit vauhtiin

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Kävin itse suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni, jotta voin keskittyä rauhassa muuhun vaalityöhön. Viime viikon lopulla sain esitteeni kuntoon. Nähtävästi hommassa jos toisessakin tulee aina jossakin vaiheessa vastaan arvoisa herra Murphy.

Maanantaina sain tietää, että esitteiden tekoon käytetty painokone oli hajonnut. Ilmeisesti sitä kasattiin kiireellä alkuviikosta ja joskus myöhään tiistaina painotuotteet olivat kunnossa; sain ne tänä aamuna.

Takana on 2,5 tunnin reippailu esitteiden luukuttamista. Sen jäljiltä on jotenkin euforinen olo. Aiemmin päivällä kävin pelaamassa tunnin salibandyä ja nyt tuntuu, että keho on sangen hyvin tyhjennetty.

Jos ei tästä vaalityöstä muuta jää itselle käteen, niin toivottavasti ainakin kunto hieman nousee. Tsemppiä myös muille vaalityötä tekeville. Puolentoista viikon rypistys vielä.

Laitoin omaan mainokseeni vielä yleisluontoisen kehoituksen ”Muista äänestää!”. Olipa esitteen lukijan valinta ehdokkaastaan sitten mikä tahansa, minusta meidän ehdokkaiden pitää myös tehdä siinä mielessä yhteistä kampanjointia, että saisimme lisää äänestäjiä liikkeelle. Kuka ne poliitikot sitten valitsee, jos kukaan ei äänestä?

perjantai 10. lokakuuta 2008

Sodexho sählää Espoon ruokahuollossa

Helsingin Sanomat uutisoi tänään ”Espoon päiväkodeissa ja kouluissa väärää ruokaa väärään aikaan”. Taustalla on keväisen kilpailutuksen seurauksena valitun Sodexhon luokaton toiminta. Espoo siirsi kerralla 15 koulua ja 50 päiväkotia Sodexhon tuotettavaksi.

Milloin monta tuntia liian aikaisin tullutta ruokaa on jouduttu lämmittämään uudelleen - joka muuten sisältää myös terveysriskin - ja milloin alle kaksivuotiaille on toimitettu kokonaisia perunoita. Espoon kaupunki on valittanut ongelmista elokuusta lähtien ja ilmeisesti myös siitä lähtien Sodexho on lupaillut ongelmien korjaantuvan.

No mistä tämä kaikki sitten johtuu? Sodexhon toimitusjohtaja Lars Finér tietää siihen vastauksen. Hänen mielestään se oli väärin ulkoistettu! Lars Finér ryhtyy opettamaan espoolaisia päättäjiä ja toteaa, että ”seuraavalla kerralla näin iso ulkoistaminen kannattaisi tehdä portaittain”.

Koko ongelman ydin on ollut Sodexhon työvoimapula ja kykenemättömyys organisoida toimintansa vastaamaan 7000 uuden suun tarvetta - mutta nyt se on espoolaisten päättäjien vika! Mitäs menitte siirtämään kaikki kerralla. Käsittääkseni kilpailutettaessa palveluntarjoajia vain sellaiset palveluntarjoajat tekevät tarjouksen, jotka kykenevät palvelun myös tarjoamaan. Tarjoan nyt ilmaisen neuvon: jos ei rahkeet ja taito riitä, niin kannattaa jatkossa jättää ne tarjoukset tekemättä!

Mielestäni edellämainittu Finérin kommentti osoittaa todella surkeaa asennetta yhtä suurimmasta päästä olevaa asiakasta kohtaan. Toivottavasti tästä lausunnosta otetaan opiksi myös Espoon päättävissä elimissä ja ryhdytään tarpeellisiin toimenpiteisiin. Sen, joka maksaa, ei tarvitse niellä ihan mitä tahansa.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Finanssikriisistä

Huonot uutiset maailmalta jatkuvat. Mielenkiintoista on seurata kotimaista dialogia mediassa: Eilen Kauppalehdessä kirjoitettiin Vanhasen suuhun ”Suomessa on tilanne hallinnassa” ja Kataisen ”Suomalaisten pankkien tilanne vakaa”. Tänään Vanhanen taas totesi: ”Suomen pankkijärjestelmä on vakaa” ja Helsingin Sanomissa yhteen ääneen asiantuntijat ”Suomi kestää maailmantalouden myrskyssä”. Joukosta puuttuu enää ”Markkaa ei devalvoida”, mutta se ei tietenkään ole enää mahdollista euroalueeseen liittymisen jälkeen kymmenisen vuotta sitten. Ei ole tosin tarvettakaan. Vielä.

Britanniassa 8 pankkia päätyi osittain kansallistettavaksi. Merkillepantavaa on sinänsä se, että Britanniassa ei päädytty ns. roskapankkiratkaisuun. Islannissa taas tehdään hartiavoimin töitä kruunun eteen. Nähtäväksi jää, kuinka kauan rahkeet riittävät arvon ylläpitoon ja paljonko tavallinen islantilainen saa siitä maksaa.

Keskuspankkien koronlasku otettiin tänään helpottuneena vastaan, vaikka sillä ei välitöntä vaikutusta kursseihin olekaan. Vaikutukset näkyvät vasta muutaman viikon päästä.

Melko odotetusti Sampo osti osan alennusmyyntiin tulleista osakkeistaan pois markkinoilta; ainoastaan määrä oli arvoitus. Jonkinlaista debattia Suomessakin herätti talletussuojan taso. Urpilaista syytettiin poliittisten irtopisteiden keräämisestä ja rikkaiden suosimisesta hänen ehdotettuaan suojan kaksinkertaistamista. Toisaalta taas hallitusta kritisoitiin siitä, ettei tasoa nostettu jo aiemmin. Ainakin jonkin verran talletuksia taisi Ruotsi puolelle vilahtaa. Todettakoon tässä, että monasti talletussuoja on vain kaunis lupaus. Sitä ei juuri tarvita ja silloin kun sitä tarvitaan voi tilanne olla se, että sitä rahaa ei sitten kuitenkaan heti löydykään.

Esimerkiksi Islannin katoton talletussuoja kuulostaa vitsiltä. Islantilaispankit ovat noin dekadilla suuremmat kuin koko Islannin bruttokansantuote. Talletuksia ei tietenkään näin paljon ole, mutta jos kaikki Islantilaispankit
kaatuisivat, niin talletussuojan kautta maksettavat rahat pitäisi käytännössä lainata. Kukapa sitten lainaisi muutamia miljardeja konkurssikypsälle valtiolle?

Sivumennen sanottuna niille, jotka laskevat talletussuojan varaan; jos pankki kaatuu, niin talletussuojan kautta omia rahojaan ei saa takaisin sillä punaisella minuutilla. Pesä todennäköisesti selvitetään ensin ja niille, jotka jäivät ilman maksetaan tallettussuojarahastosta. Jos taas korvausta odottaessa kärsitään kovasta inflaatiosta niin…

Joka tapauksessa tuntuu siltä, että ultraliberaali kapitalismi alkaa olla ohi. Ainakin sen pitäisi olla. Samoja virheitä on toistettu jo niin monta kertaa ja eri paikoissa, että on selvää, ettei markkinat toimi täysin valvomattomina ja rajoituksitta. Vielä hetki sitten myös Henry Paulson liputti finanssimaailman sääntelyn vähentämisen puolesta. Ehkä katsetta voisi taas kääntää kohti Keynesiä.

Kunnallispolitiikassa finanssikriisin vaikutukset tulevat vastaan tietysti kunnan taloudessa. Kellä on velkaa ja kellä ei - ja missä muodossa velka on.