Puoluekokouksesta

   SDP:n puoluekokous 2010 järjestettiin Joensuussa.

   Espoon demareiden tavoitteena oli uusia Maria Guzenina-Richardsonin varapuheenjohtajuus. Kaksi vuotta on lyhyt aika ja siksikin yleisesti toivottiin, että varapuheenjohtajia ei lähdettäisi vaihtamaan vaihtamisen ilosta. Silti jo torstaina vaikutti siltä, ettei vaalilautakunnan esitys varapuheenjohtajista tulisi menemään läpi, vaan asiasta äänestettäisiin. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä äänestyksessä Maria ohitti Ilkka Kantolan ja näin 2. varapuheenjohtajan paikka vaihtui 1. varapuheenjohtajan paikaksi. Demokratian kannalta äänestys oli myös positiivinen asia, sillä äänestystulosta on pidettävä vahvempana mandaattina, kuin kabinetissa päätettyä. Tipsu Sollasvaara käytti hyvän kannatuspuheenvuoron Marian puolesta - hyvä Tipsu!

   Puoluekokous oli lopulta vain valittujen edustajien työn huipentuma. Paljon työtä sekä aloitteiden että visioasiakirjan eteen tehtiin vajaan kahden kuukauden ajan ennen itse puoluekokousta. Uudenmaan piirin valiokuntatyöryhmissä työstettiin muutosehdotuksia puoluekokouksen tuleviin päätöksiin. Itse toimin puoluekokouksessa järjestövaliokunnassa. Ympäristövaliokunnassa työtä riitti melkoisen paljon mm. keskusteltaessa ydinvoimasta, joka jäikin salin ratkaistavaksi. Matti Ahosen ansiokkaan valiokuntatyöskentelyn ja puheenvuoron ansiosta myös salissa päädyttiin vastustamaan esitystä, että ruuhkamaksun suhtauduttaisiin myönteisesti. Ainakaan Espoossa ei ole nähty mahdollisen ruuhkamaksulla saavutettavia hyötyjä; avoimia kysymyksiä ovat mm. ruuhkamaksun oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus, valvonnan aiheuttamat kulut ja lopulta viivan alle jäävän nettotuloksen kohdentaminen nimenomaan julkisen liikenteen kehittämiseen, josta sinänsä emme olleet eri mieltä. On myös kyseenalaista, onko oikea signaali tarjota mahdollisuus maksun maksamalla hankkia lupa saastuttaa.

   Järjestövaliokunnassa työtä oli huomattavan vähän, sillä ko. valiokunta ei ottanut kantaa visioasiakirjaan ja tässä puoluekokouksessa säännöt eivät olleet auki. Näin käytännössä sääntömuutoksia edellyttäneet aloitteet jäivät syvemmälti käsittelemättä. Puolueen avoimuuden ja jäsendemokratian kannalta tämä oli kyllä valitettavaa. On toki ymmärrettävää, ettei ole järkevää tehdä jatkuvasti muutoksia sääntöihin - esimerkiksi puoluekokousten aikaväliä oli esitetty palautettavaksi takaisin kolmeen vuoteen - mutta minusta olisi ollut korrektia antaa puoluekokousedustajien tehdä se ratkaisu. Puoluekokouksen toimivallan rajaaminen vahvistaa käsitystä eräänlaisesta välikokouksesta.

   Ainoa uudenmaan piirin esittämä muutos, joka tuli kokonaisuudessaan hylätyksi oli esitys siitä, että aloitteen tekijä saisi kirjallisen vastauksen tekemäänsä aloitteeseen. Uudenmaan piirissä ajateltiin, että olisi korrektia vastata myös aloitteen tekijälle henkilökohtaisesti, vaikka aloitteen lopputuloksen voi toki tarkistaa myös puoluekokouksen ratkaisuista. Ymmärrän myös sitä näkökantaa, että kirjallisen vastauksen teettämä lisätyö on pois jostakin muusta.

   Kolmen pitkän ja työntäyteisen kokouspäivän jälkeen oli aika palata takaisin Espooseen. Puoluekokousdelegaatio palasi varmasti monta kokemusta rikkaampana, paremmin verkostoituneena ja valmiina lähestyvään vaalitaistoon.