lauantai 3. maaliskuuta 2012

Terveydenhuollon KELA-korvauksista

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on esittänyt, että yksityisten terveydenhoitopalveluiden kela-korvaus tulisi poistaa siltä osin, kun ko. palvelu on saatavilla julkiselta puolelta. Osmo Soininvaara on esittänyt tukensa tälle näkemykselle. Ongelma on, että yhteiskunta on näin tuottamassa voittoja kansainvälisille suuryrityksille verovaroin samalla kun julkinen terveydenhoito näivettyy.

Yhtenä argumenttina kela-korvauksen säilyttämisen puolesta on esitetty, että korvauksen turvin yhä suuremmalla osalla on mahdollisuus käyttää yksityisiä palveluita. Toisaalta tuo korvaus on lääkäripalveluista 25% ja hammaslääkäristä 37%, joten aivan tavoittamattomissa palvelut eivät olisi ilman korvaustakaan. On myös hyvä muistaa, että yksityinen lääkäri voi kirjoittaa lähetteen erikoissairaanhoitoon, joka taas on julkista terveydenhuoltoa. Tätä voinee pitää eräänlaisena business-luokan lippuna, jolla pääsee kätevästi julkisen perusterveydenhuollon ohi.

Päästäkseen samaan yhteiskunnan verovaroin järjestettyyn erikoissairaanhoitoon on kaksi tapaa, joko julkinen perusterveydenhuolto jonottamisineen ja vähine lääkäriaikoineen saadakseen hyvässä lykyssä lähetteen, tai sitten maksamalla ulkomaiselle terveydenhuoltoalan yritykselle, jonka leivissä oleva lääkäri kirjoittaa lähetteen suoraan tarvittavaan hoitoon samaan paikkaan. Se on äärimmäisen epätasa-arvoista ja yhteiskunnallisesti suorastaan hölmöä. Jos pelkää itsellään olevan jonkin vaarallisen sairauden tai erikoissairaanhoitoa edellyttävän terveydentilan, on melko pieni hinta käydä kerran tai pari yksityisellä lääkärillä päästäkseen asianmukaiseen hoitoon saman tien. Julkisen terveydenhuollon puolella kun usein kehoitetaan useampaankin kertaan palaamaan kotiin ja elelemään kipulääkkeiden turvin tai miten päin vain sitten pystyykään tuskissaan olemaan. Niiltä osin, kun julkista terveydenhuoltoa ei ole saatavilla, on korvaus kuitenkin tarkoituksenmukainen, vääristämättä palvelujen tarjontaa ja saatavuutta.

Kela tukee näitä samoja yksityisiä terveydenhuoltoalan yrityksiä myös työterveyshuollon puolella. Työterveyshuollosta Kela maksaa 50% (korvausluokka II) tai 60% (korvausluokka I) aiheutuneista kustannuksista. Kyseinen osuus rahoitetaan pääosin työtulovakuutuksen kautta, mutta ehkäpä tämäkin puoli olisi hyvä nostaa pöydälle tarkasteltaessa julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa ja niiden kela-korvauksia.

Ei kommentteja: