Mennään kun käsketään - mutta mihin?

Luin juuri loppuun sotamuistelmateoksen "Mennään kun käsketään!" Kyseisen teoksen kirjoitti Vilho Kankare heti sodan jälkeen ja tarjosi sitä Otavalle 1946 - käsikirjoitus tuli kuitenkin hylätyksi ja julkaistiin vasta postuumisti 2011, mutta sellaisenaan.

Kirja kertoo Turun seudulta kootun KTR 5:n matkasta Korpiselältä Petroskoihin ja edelleen Karhumäkeen. Kirja päättyy päähenkilön (Masi Kankkunen - Kankareen alter ego) siirtoon kouluttajaksi kotirintamalle. Kankare palveli yhdessä KTR 5:n tulenjohtueessa ja seurasi siis suurimmaksi osaksi etulinjan mukana. Isoisäni palveli KTR 7:ssa, joten kirjan kuvaus aselajin toiminnasta kiinnostaa siksikin.

Tykistö ja erityisesti tulenjohto ei aivan tuntematonta ole itsellenikään ja mielenkiinnolla pistin merkille, ettei terminologia ole juurikaan muuttunut ainakaan ensin kuluneen 50 vuoden aikana (tiedä sitten, miten viimeisen 20 vuoden aikana lie tapahtunut).

Tekstistä huomaa, ettei sitä ole työstetty loppuun, varsinkin loppua kohden "lanka" katoaa ja teksti hajoaa yksittäisiksi tarinoiksi ja anekdooteiksi näennäisesti vailla yhteyttä toisiinsa. Tähän on tietysti syynä myös se, ettei kirjaa alettu kustannustoimittaa ja ilmeisesti Kankarekaan ei koskaan sitä tarjonnut uudelleen tai muuten jatkanut kirjan hiomista - se jäi siis pöytälaatikkoon. Kaikesta huolimatta vahva lukusuositus.

Lahti kutsuu

Kiitän kaikkia SDP:n puoluekokousedustajien jäsenvaalissa äänestäneitä! Erityiskiitos niille 123:lle, jotka katsoivat minut luottamuksen arvoiseksi. Puoluekokous Lahdessa helmikuussa 2017 siis kutsuu!

Hymyilevä mies

Viikon päästä keskiviikkona (24.8. klo 19) meidän perhe on menossa katsomaan Espoo Cinén esitystä elokuvasta Hymyilevä mies. Espoo Cinéssä on tänä vuonna muuten varsin kova ohjelma.

Olen odottanut Hymyilevää miestä elokuviin jo pitkään. Syy tähän on se, että minulla oli kunnia osallistua sen kuvauksiin. Koleassa syysilmassa hytisimme Olympiastadionilla yleisönä, kun Olli Mäen maailmanmestaruusottelua kuvattiin filmille. Meitä oli noin 300 ja sillä määrällä esitimme täyttä stadionillista yleisöä kunniakujineen ja muineen. Pieni haaste oli kylmässä höyryävä hengitys, kun itse ottelu aikanaan käytiin kuitenkin kesällä. Onneksi 60-luvulla kuitenkin pukeuduttiin vielä pukuihin ja päällystakit olivat usein kesälläkin matkassa - nykypäivänä yleisöllä olisi epäilemättä päällään t-paidat, joka olisi ollut meille avustajille melkoinen haaste lämpötilan laskiessa illan ja yön mittaan nollan tuntumaan ja taisi mennä vähän pakkasellekin. Siinä samalla toinen ero todellisuuden ja elokuvan välillä. Kuvattu kohtaus kestää elokuvassa muutaman minuutin, mutta puvustuksineen, maskeerauksineen ja muutamine ottoineen (sekä avustajien siirtelyineen) kuvaaminen kesti useita tunteja. Stadionille oli muistaakseni määrä saapua noin viiden aikoihin iltapäivällä ja kotiutumaan pääsimme vasta lähempänä kahta yöllä!

Todellinen yllätys oli, että olimme osaltamme tekemässä suomalaisen elokuvan historiaa! Luin todella innostuneena elokuvan menestyksestä Cannesin elokuvajuhlilla. Voitto Un Certain Regard -sarjassa oli suomalaiselle elokuvalle ensimmäinen koskaan. Kun sen vielä saavuttaa esikoisohjauksellaan, niin käsillä on jotakin ennenkuulumatonta!

Kiitos HOK-Elannon vaaleissa äänestäneille

Kiitokset kaikille, jotka äänestitte minua HOK-Elannon vaaleissa. Vastuut eivät tällä kertaa kasvaneet, mutta äänestysprosentin noususta (21% -> 26%) voi olla iloinen.