Olympiahenkeä

Viimeinen Olympiakomitean kokous on sitten pidetty. Taisi käydä niin, että kirkkain mitalitoivo vaipui multaan - vai pitäisikö sanoa: Multalaan. Yleisesti ottaen urheilu ei kuulu blogini aihepiiriin, mutta OK:ssa vaikuttaa niin monta politiikan nimeä, että aihe on myös kansallisessa politiikassa relevantti. Nämä samat ihmiset ovat päättämässä myös meidän arkipäiväämme vaikuttavista asioista. Riittääkö niissäkin päätöksissä ratkaisuksi toiseksi paras?

Jotta minua ei voitaisi syyttää jälkiviisaudesta, niin kritisoidaan nyt ihan ensin yleisesti Pekingin olympialaisiin käytettyjä karsintametodeja. Mm. purjehduksessa ja keihäässä oli etukäteen nimetty kisat, joiden tulosten perusteella valinnat tullaan tekemään. Terve maalaisjärki toki sanoisi, että urheilijan kokonaissuoritus tarkastelujaksolla on se, jolla taso mitataan - ei yksittäiset kisat. Yksi kilpailu kun voi mennä pieleen virheellisen taktiikan, heinänuhan, sponsorin edustustilaisuuden tai kuun asennon takia. Taustalla lienee joko lajiliittojen tahto tai olympiakomitean päätös ellei molemmat. Vaikka päätös olisi ollut puhtaasti lajiliittojen niin ainakin sillä on ollut OK:n hiljainen hyväksyntä.

Valintojen tekeminen yksittäisten suoritusten perusteella on puhdasta arpapeliä, jota ei tällä tasolla pitäisi enää harrastaa. Yksittäisen kilpailutapahtuman nimeäminen valintakriteeriksi tuottaa myös yhden merkittävän uhkan urheilijoiden oikeusturvalle: joku valmentaja voisi jopa maksaa siitä, että karsintakilpailuksi nimetään tietty tietyssä paikassa tiettyjen toimijoiden järjestämä kilpailu, johon on odotettavissa tietynlaiset tuuli- ja muut olosuhteet. Tarkasteltaessa kauden tai, niinkuin yleensä, kahden kilpailujen tuloksia ei tällaisellekaan vilpille - tai edes epäilylle siitä - ole sijaa.

Myönnän, että itsekin olin hämmästynyt Tenkasen suorituksista karsintakisoissa verrattuna Multalaan ja ajattelin, että onhan se hyvä, että lupaava purjehtija saa arvokisakokemusta jo nuorella iällä. Erityisesti tämä kysymys nousee esiin, kun tasapainoillaan kahden tasavertaisen - yleensä keskinkertaisen - urheilijan välillä, joista toisella kokemusta ja siten ikää riittää ja toinen on kokemattomampi ja usein tulevaisuuden lupaus. Nyt ei kuitenkaan aivan näin ole. Multalallakin olisi vielä ainakin olympiadin verran uraa jäljellä - ellei sitten tällaisella tempulla uran jatkohalut jo menneet.

Ulkomailla valintaa onkin jo etukäteen kiitelty - suohan se merkittävästi paremmat mahdollisuudet heidän edustajilleen menestyä Laser-luokassa, kun MM-kisoista olympiapaikan lunastanut tuore Euroopan mestari jää kisoista pois. Purjehtijaliitto ei halunnut muuttaa esitystään; syy lienee puhtaasti se, ettei omia käsiä haluta enää liata tässä sopassa, vaan vastuu siirretään Olympiakomitealle. Kuka kaipaa vihollisia, jos on tällaisia ystäviä.

Kaiken viisauden alku on tosiasoiden tunnustaminen, sanoi jo Paasikivi aikoinaan. Olympiakomitea olisi tahollaan voinut ottaa tämän lauseen ohjenuorakseen ennen tämänpäiväistä viimeistä kokousta. Kaikesta huolimatta, tai juuri siitä syystä, Tenkasella on nyt nuorella iällä todellinen näytön paikka. Purjehtijaliiton alkuperäisen esityksen perustelujen mukaan juuri hän jos kukaan suoriutuu Pekingin Olympiakisojen Laser-luokassa vallitsevissa sääolosuhteissa (ennuste vaatimattomasti kuukausien päähän) Sari Multalaa paremmin. Multala vei EM-kullan voittamalla kymmenestä lähdöstä kuusi. Tenkasen suoritus tullee siis olemaan Pekingissä ennennäkemättömän suvereeni voitto.