perjantai 5. syyskuuta 2008

Energiapolitiikkaa

Olen ollut kaiken kaikkiaan kolmen eri energiayhtiön asiakkaana Espoossa asuessani. Kertaakaan en ole kilpailuttanut tai vaihtanut yhtiötä. Toistaiseksi positiivista sanottavaa ei taida olla kuin Espoon Sähkö -nimisestä muinaisesta energiayhtiöstä - Espoon Sähkölle menneet eurot kun tuli melkein omaan taskuun takaisin.

En ollut kunnallispolitiikassa mukana silloin, kun päätös kaupungin oman energiayhtiön myynnistä tehtiin. Näin jälkikäteen on toki helppo todeta, että metsään mentiin. Naapurien yhtiöt ovat tehtailleet ennätystuloksia ja Espoossa myyntitulojen rahasto on mennyt pakkaselle. Herää kysymys, miten kauppa oikein alun perin perusteltiin.

Nyt on joka tapauksessa tärkeää, ettei kaupungin omaisuutta hukata enää enempää. Toisaalta, tappio realisoituu vasta sitten, kun arvoaan menettäneet arvopaperit myydään.