tiistai 2. syyskuuta 2008

Kiista Aallosta

Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen mielestä Helsingin tulee olla uuden korkeakoulun keskus, koska Helsinki haluaa leimautua opiskelijoiden kaupungiksi. En nyt jaksa palata menneisyyteen ja niihin syihin, miksi Teknillinen korkeakoulu (englanniksi edelleen Helsinki University of Technology) aikoinaan ylipäänsä rakennettiin Espoon puolelle Otaniemeen, mutta vahvasti näyttää taas siltä, että pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö ja yhden köyden vetäminen on pahasti unohtunut ja kilpailuasetelmaa ollaan jälleen rakentamassa.

Kolmen korkeakoulun muodostamasta uudesta ”huippuyliopistosta” voidaan olla montaa mieltä, mutta fakta on kuitenkin se, että Aalto-korkeakoulun yli 20 000 opiskelijasta 70% kuluttaa Otaniemen kampusta Espoossa. Sivumennen panen merkille, että korkeakoulu-nimeä käyttävät yliopistot vähenevät edelleen. Aalto-korkeakoulun lisäksi jäljelle jää enää Turun kauppakorkeakoulu ja Svenska handelshögskolan.

TKK:n satavuotisjuhlan kunniaksi Espoo ilmoitti rakentavansa Otaniemeen tutkijahotellin. En tarkemmin tunne suunnitelman rahoitusta tai liiketoimintaideaa, mutta hankkeena se on ainakin sikäli kannatettava, että akateeminen yhteistyö, vaihtotutkijuus ja vierailevat professorit ovat ne, joilla Otaniemen tasoa kansainvälisessä kilpailussa voidaan edelleen nostaa. Kansallisella tasolla Otaniemi onkin jo kiistatta kärjessä.